Kirjastoteatteri.net     


KirjastoTeatteri


Tiesitkö että Suomeen on perustettu teatteri joka tulee keskittymään julkaisemattomiin kirjailijoihin. Laadukkaisiin draamateksteihin joita kuitenkaan ei koskaan ole Suomessa painettu ja joiden teksteihin voi tutustua ainoastaan elävän teatteriesityksen kautta.

Ensimmäiseksi Dario Fo

Ensimmäiseksi Kirjasto Teatteri tulee keskittymään Nobelkirjailija Dario Fo:n tuotantoon. Suomessa hänen tuotantoaan ei ole painettu ollenkaan, vaikka suurin osa on kyllä käännetty. Dario Fo:ta eivät esimerkiksi kirjastot ole mitenkään voineet tarjota yleisölle. Mukana kulkee myös muuta ohjelmistoa.

 
Kaikkialle Suomeen

Nyt Kirjastoteatteri tekee sen mahdolliseksi kaikkialla Suomessa. Kirjastoteatteri on viiden teatterin yhteenliittymä: Tornion Kaupunginteatteri Torniosta, Ylivieskan Huoneteatteri Ylivieskasta, Ihmeiden Teatteri Pieksämäeltä, EläväTeatteri Joensuusta ja SattumaTeatteri Vantaalta. Teatteri on siis aina melko ja tämä takaa sen että esitysten hinnat ovat ja pysyvät kaikkien ulottuvissa.

 Näytäntökaudella 2019 – 2020 on tilattavissa seuraavat näytelmät:
 
”TIIKERITARINA” 

  ”MYSTERIO BUFFO”

”ERÄMAAN KUTSU”

”TEATTERIOPPITUNTI”

"ESIINTYMISTAIDON OPPITUNTI"

Kaikki esitykset on mitoitetu oppitunnin mittaiseksi, n. 45 - 50 minuuttia

Esitteet omilla sivuilla (klikkaa ylhäältä)

ESITYSTEN hinta 100 EUROA, TAI YKSI EURO PER KATSOJA

(Yli sadan katsoja oalta perimme 1 euron per katsoja)




Minne tahansa

Näyttelytila, tai lainausalue. Melkein mikä vain. Neuvomme kyllä tarvittavat järjestelyt.

Nyt teatterin tilaaminen on vaivatonta. Kaikkialla missä vain matineoita on järjestetty, sinne sopivat myös KirjastoTeatterin esitykset. Eikä tilaaminen ole rahasta kiinni.
Voimme esittää kaikki ohjelmistossa olevat näytelmät samalla reissulla ja useamman näytännön antaminen samana päivänä sopii oikein hyvin. Tavoitteena on että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

Kirjastoteatteri kouluihin

Kouluissa erittäin toimivaksi on osoittautunut esim. teatteripäivä, missä sali, tai vaikkapa yksi luokka on pyhitetty teatterille. Kaksi tai kolme opetusryhmää sopii ”Luokkateatteriin” hienosti ja näyttelijät esittävät niin monta esitystä että kaikki pääsevät. Jumppasalit ovat usein ongelmallisia, mutta kyllä sekin käy.

Tutustu näytelmäesitteisiin omilla sivuillansa (klikkaa nimeä yläpuolella)


p. 0405865907

tai varmimmin sähköposti,
info@kirjastoteatteri.net


       Kirjasto

info@kirjastoteatteri.net